Roadtrip to East

Kotimaastani kirjoittaisin,

tuhansin sanoin siitä kertoisin.

Mutta mistä alkaisin

- kotoisesta Kemistä

- etäisestä etelästä

- lättänästä lännestä

vai

- ihanasta idästä

uusien tuulien tuojasta

siitä kertoisin

Matkalla taas. Suuntana Itä-Suomi ja Kolin kansallismaisemat. Ensimmäinen etappimme oli Kajaani ja mikä yllätys se olikaan. Mielikuvissa Kajaani ei sano juuri mitään, mutta yllätti kauneudellaan ja selkeydellään meidät positiivisesti. Käveleskeltiin kylänraitilla ja nukuttiin makiasti hotelli Kajaanissa.

Himppusen oli yöllä tullu lunta ja paikoitellen oli pellot valkoisena kun jatkettiin matkaa kohti Kolia. Tie muuttui mäkisemmäksi ja mutkiakin oli matkalla.

Kolin kansallismaisemat oli meille uusi kokemus ja suuri elämys. Kiivettiin Ukko-Kolille, Akka-Kolille ja Pahakolille. Huh huh mitkä maisemat eteen avautuivat. Ei niitä sanoin voi kuvata, kyllä ne itse oli nähtävä.

Ukko-Kolilta katsellessa oli maisemat niin muhkeat ja mahtavat. Monen monta melontareittiäkin olisi tarjolla näissä maisemissa.

Akka-Kolilta katsottuna voi todeta, että kyllä meillä Suomessa on tilaa ja metsiä riittää.

Paha-Koli oli pelottava möykky ja jyrkkä joka suuntaan, mutta huikea näky.

Päivä oli puolipilvinen ja raikas, mutta ihanan rauhallinen ja tunnelmallinen.Kolilta kolusimme alaspäin kohti luontokeskusta ja matkalla löydettiin mukava Peikkometsä. Mielikuvitus loihti heti esiin pienet menninkäiset, keijut ja peikonpoikaset, joka uteilaina meitä katselivat metsän siimeksestä.

Koli juurella oli valtaisa kanto, jonka juureen kun korvansa laittoi saattoi kuunnella upeaa musiikkia. Kannossa oli kielet ja niitä soittelemalla Pekka päräytti minulle sellaisen serenaadin että vot !

Kolilta jatkettiin kohti Joensuuta, mutta sujuvasti surruuteltiin sen ohi. Ajatuksena löytää yöpaikka jostakin. Jarrut kirskahti Puhoksella Pajarinhovin kohdalla. Sinne yöpymään, kylpemään ja uutta suuntaa suunnittelemaan. Pajarinhovissa on muuten Suomen neljänneksi suurin eläinpuisto -empä tiennyt sitä.

Seuraavan päivän määränpää oli Punkaharju, mutta niillä kohdin Some-maailma teki tepposen. Minun googletellessa Savonlinnan turistitarjontaa ajettiin autuaasti Punkaharjun tienhaaran ohi. Sinne jäi harju odottaann seuraavaa visiittiä. Mutta Olavinlinnalle kurvattiin ja kemiläisten Merirosvojen tapaan linna vallattiin. Hurja Helmeri ja Ulappa Ulla olivat liekeissä ja linnan hurmiossa.

Ei ollut Pelti-pojasta vastusta Ulappa Ullalle ja Hurja Helmerikin löysi vertaisensa vastuksen linnan ulkopuolelta.

Keula kohti Kuopiota, kalakukkojen kylää. No ei maltettu pysähtyä kukkoja hakemaan sillä Iisalmen kuppeesta "herra google" löysi meille seuraavan majapaikan - Runnin kylpylän. Sinne siis. Runni oli pikkuruinen paikka parinkymmenen kilometrin päässä Iisalmesta ja siellä sijaitseva kylpylä on yksi Suomen vanhimmista. Jopa Marsalkka Mannerheim on aikoinaan kylpylässä aikaansa viettänyt. Kuuluisaa oli myös Runnin vesi, jolla kerrotaan olevan parantava vaikutus - ei ainakaan minun artroosipolvet isosti parantuneet, mutta ihana pieni ja todella siisti kylpylä oli. Tällä kertaa käytiin illalla tansseissa ja tupa oli täynnä parkettien partaveitsiä, plus me.

Kotimatkalle ostettiin "meidän ajan" musiikkia Paul Ankkaa, Suudelmin suljettuja kirjeitä ja Pasi Kaunisto ! Ollaanko me näin vanhoja kysyi Pekka kun musaa kuunneltiin - ollaan me. Musiikki toi mieleen miljoonat muistot , sanat ja sävelet vei takaisn nuoruuteen -onneksi hulluus on vielä tallella.

Kotiin kurvattiin Pulkkilan ja Limingan kautta ja todettiin laulun sanoin: on ihmeen hyvä kotiin tulla taas.

1300 kilometriä, uusi tuttavuus Itä-Suomi, upea Koli, valloitettu Olavinlinna ja Runnin parantava vesi - voiko enempää toivoa.

​Niin paljon on kotimaassa katseltavaa.

Hämmästyin.