Ikimuistoinen Inarijärvi

Hiljaisuuden hetkessä eteen avautuva järvenselkä,

rauhaisa vesi, äänetön ääni.

Aamu-usvan peittämät saaret, poukamat,

rannaton ranta.

Syvyyksiin asti ulotuva vesi, uppokalliot,

tummentuvat syvänteet, puhtaista puhtain.

Haikeus mielessäni näin muistelen,

uuden odotus sydämessäni elän.

Kesäinen melontaretki Inarijärvelle oli melojien unelma, elämysten elämys. Järvi antoi meidän kokea tyvenen hiljaisuuden, yöttömän yön, puhtaan luonnon ja lopuksi nousevan tuulen myötä aavistuksen siitä voimasta ja mahdista mitä järvi sisällään pitää. Seikkailu alkaa.

Hilpeissä tunelmissa lastattiin kajakit ja varusteet tulevaa reissua varten. Oli heinäkuu 15 ja tunnelma iloinen ja odottava.

Illansuussa matka Kemistä Inariin oli takana ja kajakit pakattu yhteisiä melontapäiviä varten. Järvi oli tyyni ja matka alkoikin sutjakasti. Kajakit lipuivat järven pintaa hiljaa sitä halkoen.

Ensimmäinen yöpaikka oli oivallinen keskiyön-auringon bongaamispaikka. Lettuja ja makkaraa paistettiin, ensimmäiset vuoleskelu haavat saatiin ja upeita kuvia auringosta otettiin. ​Nokipannukahvit kruunasi illan.

Jonkin verran hyttysiä oli kiusana, mutta muuten tunnelma oli huipussa. Maasto tuoksui suopursuille ja puhtaalle luonnolle.

Kakkos päivään herättiin täysin tyynessä kelissä. Järvi oli pysähtynyt, veden pinta peilasi aurinkoa, joka lämmitti matkalaisia. Ällistyneinä melottiin järvenselkää ja lipottiin kuksat täyteen juomavettä suoraan kajakin vierestä, upiata.

Taukoja pidettii toinen toistaan kauniimmilla saarilla ja matka taittui kuin itsestään. Kamerat napsui ja lukemattomat kuvat tallentuivat retkeilijöiden kansioihin. Vesi oli niin kirkasta, että suuret kalliot olivat suorastaan pelottavan näköisiä kököttäen syvyyksissään.

Yöksi rantauduttiin kauniiseen kalliosaareen. Heidi rakensi oman "Penthousen" korkeimmalle kalliolle ja meidän teltassa minä nukuin kuin jumppapallon päällä - huh selkä parkaa.

Mutta sanomattoman hieno oli leiripaikkamme. Eikka ja Antti kellui kajakissa ongella useamman tunnin ja me muut narrattiin kalaa kallioilta. Saalis oli nolla, mutta medaljonkeja paistettiin ja makoisaa retkiruokaa naposteltiin.

Hiljaisuuden kuuntelu oli rauhoittavaa ja tunne siitä, että olimme kaukana kaikesta kiireestä ja hälinästä antoi unenomaisen tunnelman saarella majaileville.

Uni maistui ja aamulla kömpiessäni teltasta näin Heidin istuvan kalliollaan kuin kreivitär, tyynenä ja kaukaisuuteen tuijotellen.

Hellepäivä. Kolmas päivämme oli helteinen ja pieni tuulenvire heräsi puhaltamaan, mutta onneksi oli myötätuuli meille melojille. Ranskalaisia ja saksalaisia melojia tavattiin vesillä, suomalaisia vain muskelikalastusveneillä. Melottiin pisin pätkä koko reissun aikana ja kuumakin tuli. Välillä pulahdettiin heittämään talviturkit Inarijärveen ja päiväno-kosille. Sitten matka jatkui autiotupaa kohti. Matkalla ylitetiin suuri Kasarinselkä takatuulessa surffaten.

Seuraava yö nukuttiin siis autiotuvassa, mutta ei peti pärjännyt luonnon muhkeille petauspatjoille. Hyvin kuitenkin nukuttiin, Antti ja Eikka teltoissa.

Koti kainaloon ja menoksi. Uusi päivä oli edessä ja kajakkeihin sujahdettuamme tiedostimme, että tuuli oli noussut. Päivän aikana alettiin pikkuhiljaa palailemaan retken lähtöpaikkaa kohti, mutta vielä haluttiin yksi yö olla luonnonhelmassa.

Melko kopsakka tuuli puhalteli ja puisteli melojia. Reittejä valittiin aallokkojen suunnan mukaan ja vähän enemmän poppistakin piti jo käyttää. Oli hyvä että järvi näyttti meille myös nurjemman puolensa.

Mutta vielä oli retkeä jäljellä ja seikkailuja kokematta. Hurjimman tempun teki Antti joka pudotti kameransa suoraan vellovan järven pohjaan. Vesi oli kirkasta ja kameraa etsittiin tosissaan. Uskomatonta kyllä...se löytyi. Sukeltamalla pelastui kamera myös tuleville reissuille mukaan otettavaksi.

Mukavaa yöpymispaikkaa etsiskeltiin. Useamman saaren rannassa kajakkien keulat kävi ennen kuin se oikea saari löytyi. Rantauduttiin melkoisen muhkuran päälle, pehmeälle "suopursu-saarelle". Teltat pystyyn, iltapalan laittoon ja tietysti kaloja narraamaan. Kaloja ei tullut, vettä tihuutti ja lämpöinen makuupussi houkutti melojia. Kuitenkin mieli oli iloinen, seikkailu ollut uskomaton ja pehmoinen peti mättäällä mukavan tuntuinen. Viimeinen yö Inarilla.

Kaikki kiva päättyy aikanaan ja jollei lähde pois ei voi tulla takaisinkaan: Sillä niin aiomme tehdä, niin paljon jäi näkemättä, kokematta, niin monta poukamaa ja saarta katsomatta. Pieni osa meidän jokaisen sydämistä ihan varmasti jäi tälle järvelle. Uutta retkeä suunnitellessa uppoudutaan muistoihin ja kuvien välittämään tunnelmaan uskomattomasta elämyksestä -

Inarin järvestä.